Olen pienestä pitäen oppinut siihen, että kodissa oleviin tavaroihin tulisi aina liittyä jokin tarina. Huomasin tämän oikeastaan vasta muutama vuosi sitten kun minimalismi -innostukseni myötä kävin läpi meidän kodin tavaroita. Kerron teille nyt muutaman tarinan aarteideni takaa.
Pentik Kaamoskivi
Lähdin kirpparille muutamia vuosia sitten, ennen korona-aikaa. Olin päättänyt, että etsin "jotain oikein rumaa". Kyllä, halusin meille kerroksia puhtaiden valkoisten ja harmaiden linjojen lomaan. Kirpparikierroksen lopussa silmiini osui keramiikasta valmistettu ruskea "möhkäle", joka näytti kyntteliköltä. Kirjoitin Googlen hakukenttään: "ruma kynttilänjalka". Vastaukseksi sain valokuvia Pentikin Kaamoskivestä. Ihastuin ja rakastuin. Kahdeksan euron sijoitus oli juuri sopiva ja paksu pölykerros "möhkäleen" päällä tuli kaupanpäällisenä. Tiesin löytäneeni aarteen.
Kaamoskiveen ihastuminen vei minut lähemmäksi Pentikin upeaa tarinaa ja Anu Pentikin vertaansa vailla olevaa rohkeutta. Se rohkeus on kannustanut myös minua eteenpäin Ehean kanssa.
Bonanza -nojatuoli
Esko Pajamiehen suunnittelema Bonanza -nojatuolin bongasin kotiimme Tori.fi -palvelusta muutama kesä sitten. Etsin olohuoneeseemme nojatuolia, jossa olisi kiva istuskella kirjaa lukien. Tuoli löytyi oikein sopivaan hintaan Jyväskylästä ja lähdimme hakemaan sitä koko perheen voimin, tehden samalla mukavan viikonloppureissun. Kauppasumma päätyi Jyväskylän kodittomien kissojen talolle. Sehän vain sopii, koska olen enemmän kissaihmisiä.
Esko Pajamiehen kalusteet olivat minulle jo entuudestaan tuttuja, joten sen oikean osuessa silmiini sanoin heti "tahdon" tällekin aarteelle. Nahkaverhoilu on alkuperäinen ja sellaisena ajattelin sen myös säilyttää. Myös se tuo kotiin niitä kerroksia - layers, you know. ;)
Arabian maisemalautaset
Keittiöni aarteet ovat Arabian vanhat maisemalautaset. Ne on meillä arkikäytössä, koska miksipä ei. Arkea on enemmän kuin juhlaa. Lundia hylly on myös kirppariostos netistä ja lautaset eivät ennätä pölyyntyä kun niitä käytetään päivittäin. Muistorikkaimmat lautaset olen koonnut seinälle samaan tyyliin, kuten mummolassa aikoinaan. Myös seinällä oleva valaisin on kirpparilöytö. Se on ruotsalaisen valaisinvalmistajan.
Taide ja suomalaiset klassikot
Uutena olen hankkinut kotiimme taidetta ja suomalaisia klassikoita. Myös niihin tuon mukanani tarinan.
Vuonna 2022 teimme Pohjanmaalta Tokioon vienninedistämismatkan.
Vaaleanpunainen lasiveistos ”Koralli” on nuoren japanilaisen muotoilijan työ. Se ihastutti minua yksinkertaisuudellaan.
Kokeshi -nuken toin samalta matkalta. Vapaapäivänä kiersimme Tokion Asakusan läheisyydessä olevalla Kappabashin alueella. Eksyimme mitä ihanimpaan antiikkiliikkeeseen, juuri sellaiseen, jonka takahuoneesta ihan varmasti pääsee monen monta vuosisataa taaksepäin.
Muutaman Artekin jakkaran olen hankkinut uutena ja niille toivon pitkää ikää vuosiksi eteenpäin. Kaverin kautta bongasin myös vanhoja Artekin 69-tuoleja, jotka kaipaavat kunnostusta, mutta se työ saa vielä hetken odottaa.
Allastaso on vanha Askon lipasto 60-70-luvulta. Lipaston bongasin aikanaan Torista. Viisi vuotta se odotti vuoroaan ja kun teimme remontin se pääsi vihdoin suunnitellulle paikalleen. Isäni muokkasi laatikoston sisäosia viemäriputkia varten ja lakkasi sen venelakalla useamman kerran.
Tukholman huonekalumessuja varten perhetuttumme valmisti mittojen ja kuvien mukaan daybedin. Jos oikein muistan materiaali on kierrätettyä vaneria. Patja ja verhoilukangas ovat uutta.
Juuri nyt haaveilen kirppis ja secondhand matkasta Ruotsiin. Siellä ajan kerroksia löytyy enemmän kuin meillä täällä. Tosin eri paikkakuntienkin kirppistarjonnassa on eroja.
Yhden asian olen huomannut; aina kannattaa kurkata kirppispöydän alimmalle hyllylle. :)